Maitolaiturilla

Maidon tonkkakuljetus tiloilta meijeriin oli aikanaan yleinen ilmiö, ja sitä varten rakennettuja maitolaitureita oli erittäin runsaasti. Maitolaiturimalleja oli epävirallisessa ikäjärjestyksessä kolme: avonainen, katettu ja lämpöeristetty pystösuoja. Vaatimattomia avolavoja rakennettiin eteläiseen Suomeen jo 1920-luvulla. "Maitolaiturikulttuuri" koki varsinaisen kultakautensa kuitenkin vasta maatalouden nousukautena, 1950-1960-luvuilla.

Paria vuosikymmentä myöhemmin se tallaantui teknologisen kehityksen jalkoihin, kun siirryttiin maidon imu- ja säiliökeruuseen. Maitolaitureita ei enää tarvittu. Elävä "maitolaiturikultuuuri" tuhoutui, mutta tuo aika jatkoi elämäänsä muistoissa ja mielikuvissa. Aivan kaikkia maitolaitureita ei purettu tai viety pois maanteiden varsilta. Niitä on jäljellä vieläkin, kunnostettuina ja kunnostamattomina, ja uusiakin maitolaitureita on rakennettu.

"Maitolaiturikulttuurin" monitahoisuuden kannalta on oleellista, että maitolaiturit eivät olleet pelkkiä maitotonkkien lastauskorokkeita. Maitolaituri oli paitsi maitolaituri, ainakin istuin, odotuspaikka, pysäkki, ilmoitustaulu ja tienviitta. Etenkin katettuja maitolaitureita on alusta alkaen käytetty hyvin moniin eri tarkoituksiin ympäri vuoden ja vuorokauden.

Kun maitoauto palasi meijeriltä, sen lavalla keikkui tonkkien, meijeritavaroiden, säkkien ja mahdollisten matkustajien seurana usein kaikenlaista tavaraa Hota-pulverista haravakoneisiin. Maitokuski oli uskottu mies, koskipa asia maidon vientiä, tavaroiden tuontia, viinakaupassa käyntiä, kyydin saantia, sydänsurujen purkua tai maitotilin nostoa.

Maitolaiturilla parannettiin maailmaan ja kuultiin uutisia. Hoidettua tulivat niin omat kuin naapureidenkin asiat. Maitolaiturilta on kuulunut paljon muutakin kuin hattuketjujen kilinää, tonkkien kolinaa ja puheen porinaa. Maitolaiturilla on hypitty kilpaa pituutta, syötetty maitohepalle sokeria, ostettu kauppa-autosta Rix Raxeja, kuunneltu salaa isojen poikien juttuja, harjoitettu paheita, koettu erotiikan ensikokemuksia...

Maitolaiturimaisterin laajaa kiinnostusta herättänyt tutkimus selvittää mm. tämän maaseutukulttuurin osan merkitystä yhteisön jäsenten sosiaaliselle kanssakäymiselle ja tiedonkululle. Tutkimus perustuu ensisijaisesti itse kerättyyn muistitietoaineistoon, jonka keruu vaati vuosien työn. Se sai arvoisensa päätöksen kun filosofian maisteri Jaana Laamasen kansatieteellinen väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopistossa toukokuussa 2001.

Maitolaiturilla -kirjan myötä voimme matkata maitolaiturimuistoihin, aikaan, jota ei enää ole. Omissa muistoissaan maitolaiturimaisteri palasi Etelä-Savoon, Mikkelin maalaiskunnan Parkkilaan, leikkimään pikkusiskonsa Annun ja Mooses-kissan kanssa maitokärreillä taksia.

Maitolaiturilla -kirja on kustantajalta loppuunmyyty.